keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Istutukset vesiaiheen ympärille

Tämä istutus suunniteltiin pienen valmiin vesiaiheen ympärille lännenpuolelle pihaa. Koko istutusalueen halkaisija oli noin 2,5 metriä, jossa vesiaihe sijaitse keskellä kiveyksen päällä. Samainen istutusalue sopii myös esimerkiksi lipputangon ympärille. 

Vesiaiheen alle asennettiin liuskekiveys ja istutusalueen ympärille maanpinnan tasolle noppakivirajaus helpottamaan nurmikon leikkuuta. Kasvualustan syvyydeksi tuli 50 cm ja kasveiksi valikoitui perennoja ja matalia pensaita.

Perennojen väreinä oli sinistä, valkoista, lilaa ja vaaleanpunaista sekä vihreä-valkoinen lehtiperenna. 

Korkeimpana perennana taka-alalle istutettiin siperiankurjenmiekkaa, joka on korkeudeltaan 50-100 cm ja kukkii kesä-heinäkuussa. Siperiankurjenmiekan viereen suunniteltiin valkoista jaloangervoa, josta tulee noin 70 cm korkuinen. Jaloangervo kukkii heinä-elokuussa. Lehtiperennana mukaan istutettiin kirjokuunlilja, joka kasvaa noin 30-50 cm  korkeaksi. Istutusalueen etualalla kukkii keijuangervo vaaleanpunaisin kukin heinäkuussa sekä verikurjenpolvi puna-violetein kukin kesä-heinäkuussa.

Vesiaiheen alustan pinnoite vaihtoehtona voi käyttää liuskekiveyksen tilalla esim. noppakiviä, betonikiviä tai erilaisia koristekiviä.

Kasvisuunnitelma korotettuun istutusaltaaseen












Pihan kasvi-istutus suunniteltiin omakotitalon pihassa olevaan 50 cm korkeaan tummanharmaaseen muurikivistä tehtyyn istutusaltaaseen aurinkoiselle-puolivarjoisalle kasvupaikalle IV-kasvuvyöhykkeelle. Istutusallas oli kooltaan 1x 5 metriä.

Istutussuunnitelmassa käytettiin pikkupuita, pensaita ja perennoja, kooltaan erilaisia.Tavoitteena oli jatkaa terassin tyyliä muuallekin pihaan, jolloin väriksi valikoitui vihreä-valkoinen-harmaa teema. Mukaan suunniteltiin ripaus keltaista väriä. Istutukseen haluttiin havukasveja sekä eri kokoisia ja muotoisia lehtipensaita ja perennoja. Harmaa terassi jatkui saumattomasti harmaaseen muurikivialtaaseen, johon kasvi-istutus suunniteltiin.

Kasveiksi valittiin kaksi riippahernepensasta, jotka istutusten korkeimpana pikkuupuuna toivat muotoa istutukseen. Riippapuiden alle istutettiin touko-kesäkuussa kukkivaa valkoista sammalleimua ja valkoista heinäkuussa kukintansa aloittavaa verikurjenpolvea. Lehtipensaaksi valittiin valkokukkainen kesä-heinäkuussa kukkiva koivuangervo.  Havukasveiksi valittiin kääpiövuorimänty ja tuivio.

Kaikille valituille kasveille riittää kasvualustaksi 50 cm paksuinen kerros hyvää kasvualustaa. Istutuksen pinta voidaan kattaa kuori- tai koristekatteella. Perenna-alueet jätetään kattamatta, sillä molemmat perennat leviävät tiiviksi matoksi pikkupuun alle.