keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Piha metsätontilla

 Valoa ja varjoa puiden siimeksessä

Suomalaiseen mielenmaisemaan sopii hyvin metsä. Metsäisen tontin valttina on luonnonmukaisuus. Monet pihanomistajat haluavatkin jättää mahdollisimman paljon luonnontilaista aluetta, ja perustaa tontista vain osan puutarhaksi. Näkymä metsään rauhottaa kaiken kiireen keskellä. Piha-alueen voi rajata oman perheen pihatarpeisiin sopivan kokoiseksi ja lopun jättää kuntta- eli metsänpohjalle tai muuhun käyttöön. Puiden kaadossa kannattaa huomioida, että luonnossakin metsänpohjaa varjostaa puusto. Jos kaikki puut kaadetaan, valoisuus lisääntyy usein voimakkaasti ja se vaikuttaa myös kunttapohjan menestymiseen. Kanerva ja puolukkapohjainen varvikko suosii valoisampaa ja mustikkatyyppi taas varjoisampaa kasvupaikkaa. Paahteessa kuntta kuivuu helposti.

Paitsi että metsäpiha on luonnonmukainen, on se usein myös helppohoitoinen. Pihan helppo- tai vaikeahoitoisuuteen vaikutetaan jo suunnitteluvaiheessa ottamalla huomioon asiakkaan toiveet ja tarpeet ja ympäristön tarjoamat mahdollisuudet ja rajoitukset. Metsäisessä pihassa voi hyödyntää polkuja, luonnollisia pinnoitteita ja jättää paljon luonnontilaista aluetta tai metsäiseen ympäristöön voidaan sijoitella moderni talo, jossa pinnoitteet ovat pääasiassa kivipintoja ja kasvillisuus ympäröivään luontoon sopivaa.

Metsäiseen pihaan kuuluu valojen ja varjojen vaihtelu. Puita kaatamalla tai istuttamalla voidaan vaikuttaa valo-olosuhteisiin. Metsäisen tontin omistaja pääsee jo luontaisesti jonkin verran aurinkoisen paikan pihaa helpommalla rikkakasvien kitkennässä. Kun istutukset ovat kerroksellisia ja multapintaa vähän näkyvillä, on myös vähemmän kitkettävää. Kasvupaikalle tyypillisiä ja siinä viihtyviä kasveja suosimalla metsäiselle pihalle rakentuu vehreä pihapiiri.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti